Berliinin muuri - laitonta taidetta Berliiniläisen valokuvaajan ja toimittajan Ralf Gründerin kuvateos Verboten: Berliner Mauerkunst dokumentoi näyttävästi maailman pisimmäksi galleriaksi nimetyn Berliinin muurin taidetta. Nyttemmin jo puretulla, Berliinin kaupungin halkaisseella rajamuurilla tihentyi kylmän sodan poliittinen jännitys. 1970-luvulta alkaen muurin läntiselle seinustalle ilmestyivät ensimmäiset seinäkirjoitukset ja graffitit. Muurista kehkeytyi ainutlaatuinen julkinen tilataideteos, joka peilasi Saksan poliittista lähihistoriaa sekä Saksan ja erityisesti Berliinin jaon dramatiikkaa. Vaikka muurin murtumisesta tulee pian jo kuluneeksi 20 vuotta aristavat muistumat muurista näkymättömänä arpena usean saksalaisen mieltä ja muuriin liittyvät mielikuvat sysätään tänäänkin mielellään syrjään. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi kirjoittaja evästää lukijaansa kirjan alussa kuvauksella elokuussa 1961 rakentamaan aletun muurin historiasta - sen tarkoituksenahan oli padota itäsaksalaisten muuttovirta DDR:stä länteen. DDR:n virallisessa kielenkäytössä muuria kutsuttiin "antifasistiseksi suojavalliksi"; läntisessä Berliinissä se sai haukkumanimen "häpeämuuri". Ennen muurin murtumista syksyllä 1989 sai yli 150 itäsaksalaista surmansa epäonnistuneissa muurinylitysyrityksissä. Muuri provosoi absurdiudellaan ja brutaalisuudellaan länsipuolen taiteilijoita kyseenalaistamaan Berliinin jaon ja käyttämään itse muuria protestiensa jalustana ja alustana. Gründer kokoaa ansiokkaasti eri lähteistä hankkimansa kuva- ja arkistomateriaalin ja muokkaa siitä lähdetietoineen ensimmäisen vakavasti otettavan Berliinin muuritaiteen esittelyn. Kirja ei ole vain kuvateos, vaan ensimmäinen tutkittuun aineistoon perustuva kokonaisesitys, joka luo vakaan perustan aiheen myöhemmille tulkinnoille. Varsinainen muuritaide syntyi DDR:n 1970-luvulla rakentaman ns. kolmannen sukupolven rajamuurin läntiseen Berliiniin rajoittuvalle seinälle. Koska valtiollinen raja kulki muuraman metrin tämän 3,6 metriä korkean, teräsbetonielementeistä rakennetun muurin länsipuolella, joutui jokainen muuritaidetta tehnyt ylittämään DDR:n rajan. Teko tulkittiin itäpuolella rangaistavaksi "terroristiseksi hyökkäykseksi". Ainainen pelko kiinni jäämisestä ja mahdollisista seuraamuksista pidätyksineen selittää maalareiden kiireen ja graffiteiden monasti yksinkertaistetut muodot, jotka useimmiten piti saada aikaan vikkelästi muutaman väritölkin avulla. Taidehistorian kannalta merkittävimmät ja mielenkiintoisimmat spreijaukset - valtaosa Berliinin muurin taiteesta oli juuri graffititaidetta - syntyivät 1980-luvulla osin poliittisen manifestaation, osin puhtaast värikylläisen luomis-ilon saattamina. Ensimmäinen koko muurin korkuisen teoksen maalasi amerikkalainen Jonathan Borofsky (Running Man) vuonna 1982. Erityisesti Kreutzbergin alueella muuriin loihtivat värikkäitä fantasiakuviaan ranskalaiset Thierry Noir (s. 1958) ja Christophe Bouchet (s. 1959) sekä saksalainen Hans-Jürgen Große (alias Indiano). Heidän esimerkkiään seurasivat mm. amerikkalaiset Keith Haring ja Deborah Kennedy. Peter Unsicker (s. 1947) perusti 1986 Kreuzbergiin muuritaidetapahtumista kuulun Wall-Street-galleriansa. Muurin maalausaktit olivat verraten spontaaneita tapahtumia, joilla ei ollut jatkuvuutta perinteisessä taideluonnin mielessä: jokainen maalari valtasi työlleen oman muuripintansa, joka saattoi olla seuraavana päivänä toisen taiteilijan päälle maalaama. Mahdollisuudeksi jäi yrittää korjata maalaus tai luovuttaa ja aloittaa työsin uusi työ. Taide eli. Mutta muuria hyödynnettiin muunakin kuin alustana graffitien "kilometritaiteelle". Sen äärelle luotiiin myös installaatioita ja sitä käytettiin musiikkivideoiden taustalavasteena. Wim Wenders antoi rakkautta etsivän enkelinsä kulkea muurin vierustaa ja tervehtiä muurimaalaaja Thierry Noiria elokuvassaan Der Himmel über Berlin. Pian muurin murtumisen jälkeen alettiiin sen betonielementtejä maalauksineen kaupata suuresta rahasta mm. Monte Carlon huutokaupassa. Muurinkappaleita alkuperäisteoksineen levisi keräilijöiden kokoelmiin eri puolille maailmaa, mutta Berliinissä tämä maailman suurin seinämaalaus katosi lähestulkoon jäljettömiin muurin purkamisen myötä. Teppo Jokinen (20.7.2007)
| ||
 | | |